Yhteistyökumppanimme:
Siirry Telinekatajan sivuille
Siirry HTJ:n sivuille
Siirry Inlookin sivuille
Siirry Golfantiikin sivuille
Siirry Deturin sivuille
Siirry Villimaan sivuille

VEPE

SGHS > Välineiden historiaa > Mailojen historia

Mailojen historia

 
LISÄTIETOA
» Rautamailat


MUUT AIHEET
» Pallojen historiaa

Mailojen kehittyminen vuosien varrella on toisaalta seurannut erilaisten teknologioiden, materiaalien ja työtapojen kehittymistä vuosien saatossa. Tätä kehitystä on tapahtunut erityisesti viimeisen sadan vuoden aikana ja vauhti tuntuu vaan kiihtyvän. Toisaalta, historiallisesti mailojen kehitys on pitkälti ollut seurausta pallon kehittymisestä, uusi pallo, uudet pelimailat.

Puumailat

Alun perin golfia pelattiin pelkästään puusta tehdyillä mailoilla. Mailojen perusratkaisu oli sama vuosisatojen ajan. Mailassa oli silloin, niin kuin on nykyäänkin, kolme erillistä osaa, varsi, lapa ja grippi. Lapa liitettiin varteen ns. splice head-liitoksella. Toinen nimi tälle liitokselle on scare neck. Siinä lavan vartta vasten tuleva osa ja vastaavasti varsi viistottiin niin, että syntyi kohtalaisen huomaamaton liitos. Viistous oli melko pitkä, 5-10 sentin mittainen. Osat liitettiin yhteen liimaamalla ja liitosta vahvistettiin käärimällä ympärille ns. 'whipping' eli vahvaa vahattua lankaa noin 10 cm matkalle. Liitostekniikka oli vanha ja muuallakin käytetty, esimerkiksi vanhoissa purjelaivoissa katkennut raakapuu korjattiin vastaavalla tekniikalla.

Näitä alkuaikojen mailoja kutsutaan nimellä long nose tai long head. Nimi tulee siitä, että mailan lapa oli melko pitkä, selvästi pitempi kuin nykyiset mailat. mailaa, jossa on yli 10 cm pikä lapa kutsutaan long nose mailaksi. Samalla mailan lapa oli melko matala, sen korkeus oli vain noin 2,5 senttiä. Mailojen liitoskohta oli melko ohut. Tällaiset mailat oli suunniteltu höyhenpallon lyömiseen ja siinä tarvittavaan svingiin. Mailoissa oli melko löysä varsi koska höyhenpalloja lyötiin hyvin 'pehmeällä' swingillä. Mailojen lyöntipinnat olivat sileitä ja suoria tai koveria. Koveria mailoja kutsuttiin nimellä spoon, nimi joka on vieläkin käytössä vaikka kovera lyöntipinta taitaakin olla säännöissä kielletty.

Mailoja ajalta 1860-70. Vasemmalta Tom Dunn playclub, Tom Morris short spoon, David Strath long spoon ja McEwan long spoon. Kuva kirjasta Kevin McGimpsey: The Story of the Golf Ball. Mailoja ajalta 1860-90. Vasemmalta David Brown transitional driver, 1890, Douglas Rolland driver 1880-luvun lopulta, McEwan driver 1860-luvulta, charles Hunter driver 1870-luvulta ja McEwan driver 1860-luvulta. Kuva kirjasta Kevin McGimpsey: The Story of the Golf Ball.

Long nose mailojen aikaa kesti aina 1800-luvun loppupuolelle asti. Guttapallojen käyttöönotto asteettain vuoden 1850 jälkeen aiheutti myös muutoksia svingiin ja itse mailaan. Koska guttapallo oli 'kova kuin kivi' , täytyi mailaa ryhtyä vahvistamaan. Liitoskohta paksuni selvästi ja samalla lapaa lyhennettiin vaiheittain. Myös mailan korkeutta lisättiin vähitellen. 1890-luvun mailoja kutsutaan nimellä semi long nose, silloin tapahtui lopullinen muutos nykyiseen mailan pään muotoon. Ensimmäinen versio matkalla semi long nosesta nykyisen oli ns. bulger head, jonka kehitti Willie Park Jr 1880-luvun lopulla. Siinä on jo mainittujen ominaisuuksien lisäksi kupera lyöntipinta. Englannin sana bulge merkitsee suomeksi pullistumaa. Bulger mallista tuli hyvin suosittu 1890-luvulla ja lähes jokainen merkittävä mailanvalmistaja teki näitä. Saman ajan mailat, joissa ei tätä pullistumaa ole, kutsutaan nimellä transitional club, suomeksi ehkä siirtymäajan maila.

Guttapallojen suhteellinen kovuus aiheutti myös sen, että mailoihin alettiin liittämään erilaisia lyöntipintaa suojaavia kerroksia. Näitä kutsutaan nimellä face insert, suomeksi vaikka lavan pinnan suojakerros. Näitä tehtiin mitä erilaisimmista materiaaleista. Guttaperkka ja nahka lienevät yleisimpiä mutta myös eri metalleja, korkkia ja erilaisia kuituaineksia (fibre) käytettiin. Kovat lisät kiinnitettiin lapaan hikkoritikuilla ja pehmeät naulaamalla. Nämä suojaavat kerrokset olivat yleensä vaihdettavia.

1860 paikkeilla keksittiin lisätä mailan pohjaa suojaamaan messinkinen ruuveilla kiinnitetty laatta. Oli syntynyt brassie, nimi joka on kantanut näihin päiviin asti vaikka messinkilaatasta on luovuttiin jo aikoja sitten. Keksijäksi on arveltu Old Tom Morrisia vaikka varmuutta asiasta ei ole. Metallipohjaa käytettiin kaikissa puumailoissa, joilla oli tarkoitus lyödä myöskin maasta.

1900-luvun alkuun mennessä oltiin päädytty lähes nykyisenlaiseen mailan muotoon. Samalla golf oli levinnyt Amerikkaan niin laajalti, että mailojen teollinen valmistaminen oli välttämättömyys. Mailan kehitystä ohjasi nyt myös, pallon kehityksen lisäksi, teollisen valmistuksen tarpeet. Yksi merkittävin muutos tuli varren ja lavan kiinnitykseen. Keksittiin ns. socket head liitos. Siinä mailan lapaosaan poratiin reikä johon varsi sitten liimattiin. Liitoskohta hiottiin tasaiseksi ja se peitettiin aikaisempaa selvästi lyhyemmällä nyörityksellä. Oli suunnilleen yhtä yleistä porata reikä läpi asti kuin jättää varren pää piiloon lavan sisään.

Samaan yhteyteen keksitty uusi, nykyisen kaltainen pallo aiheutti omat pienet muutoksensa puumailoihin, mutta muutokset eivät enää olleet merkittäviä. Lavan suojakerroksesta saatettiin pikkuhiljaa luopua koska uusi pallo oli aikaisempaa pehmeämpi. Toki niitäkin vielä tehtiin, erityisesti USAssa mutta nyt niiden merkitys oli toimia koristeena ja näin helpottaa mailan erottumista muista. Keräilijöiden kannalta syntyi luokka, jota kutsutaan 'fancy face clubs', koristeelliset mailan lavat.

Socket head liitosta on vuosien saatossa pyritty kehittämään monin eri tavoin. Yksi suosittu keräilykohde onkin erilaisten liitosten kerääminen. Myös yhdestä puusta veistetty puumaila on patentoitu.

Metalli mailan materiaalina ei suinkaan ole uusi keksintö vaikka TaylorMade väittääkin olevansa maailman ensimmäinen metallipuiden valmistaja. Jo vuonna 1896 William Mills patentoi ensimmäisen alumiinista tehdyn mailan eikä hän ollut edes ensimmäinen alumiinimailojen kehittäjä. Millsin Standard Golf Company kuitenkin oli kuuluisin alumiinimailojen tekijä ja 1900 alkaen hän tuotti kaikkia mailoja alumiinista. Putterit olivat hänen menestynein tuotteensa mutta myös hänen alumiiniset puumailat ja mailasetit menestyivät ja saivat oman käyttäjäjoukkonsa. Nykyään alumiinimailat ovat ahkeran keräilyn kohteita.

 

 

© Suomen Golfhistoriallinen Seura